Olé-lehti 5/2007

Olé-lehti 5/2007

Olé-lehti 5/2007

Testamentin laatiminen Espanjassa

Espanjan perintökaari muistuttaa paljon Suomen vastaavaa.

Tavarataivas

Sisustaja löytöretkellä 100 pesetan kaupassa.

Miljoonan kirsikkapuun laakso

Valle del Jerten kukkivat puut houkuttelevat turisteja ympäri maailmaa.

Pääkirjoitus: Pitkälle on tultu

En ole koskaan katsonut olevani mikään naisasianainen, ehkä siksi, että siihen ei ole ollut mitään tarvetta. Ehkä asia olisi toisin, jos olisin ollut aikuinen Espanjassa pari-kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin asiat olivat toisin.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, muuttaessamme Espanjaan vuonna 1984 äitini ei saanut pankista luottokorttia ilman isäni allekirjoitusta. Tuohon aikaan naiset eivät liiemmin pankeissa asioineet. Tässä lehdessä Esperanza Oña kertoo menneensä mukaan politiikkaan vuonna 1987. Voin vain kuvitella, miten eksoottinen tapaus hän on tuolloin ollut, ja vieläpä oikeistolaisessa puolueessa – vapaamielisemmät naiset kuuluivat tuolloin miltei poikkeuksetta vasemmistopuolueeseen, joka miellettiin edistykselliseksi vastakohdaksi Francon diktatuurille. Harva muistaa, miten nuori Espanjan demokratia on. Franco kuoli vuonna 1977, ja Minna Höltän kirjoittamasta artikkelista sivulta 18 alkaen voitte itse todeta, millaista naisen elämä oli Espanjassa Francon aikana.

Paitsi että äidilleni ei ilman hänen aviomiehensä allekirjoitusta myönnetty luottokorttia, ei ulkomaalaisilla naisilla ollut mitään mahdollisuutta päästä vaikuttamaan paikkakuntansa tapahtumiin kunnanvaltuuston kautta. Nyt on. Numerolla 15 komeilee Partido Popularin Fuengirolan ehdokaslistalla suomalainen Suvi Kauranen. Mennään siis joukolla äänestämään itsellemme edustaja 27.5. pidettävissä kunnallisvaaleissa!

Toinen radikaalisti muuttunut asia on se, että residenssiaa ei tarvitse enää hakea. Voi sitä paperisotaa! Voi sitä poliisilaitoksella ravaamista! Kun residenssiakortin viimein sai käteensä, olo oli kuin lottovoittajalla. Nyt on ilmeisesti lottovoitto syntyä EU-kansalaiseksi, mehän saamme äänestää Espanjan kunnallisvaaleissakin.

Käytän tilaisuutta hyväkseni ja esittelen tässä samalla uuden toimittajamme. Laura Saksala aloitti työt 17.4. ja toivotan hänet tervetulleeksi toimitukseemme!

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Pitkälle on tultu
8 Jyrki Palo: Tappajasellu uhkaa
10 Ajastimessa muun muassa: Kunnallisvaalit, Kiinalaista graniittia Espanjan lentokentillä.
14 Testamentin laatiminen Espanjassa
18 Espanjalaisten naisten tasa-arvoharppaus
21 Esperanza Oña – naispoliitikko machojen maassa
24 Espanjalainen taidemaalari Susana Nevado Suomessa
28 Valle del Jerte: miljoonan kirsikkapuun laakso
34 Lukijat kysyvät autoilusta
38 Once – Arvalla elämänlaatua näkövammaisille
42 Asuntopörssi
53 Tavarataivas
54 Rajalineilla paistaa aina aurinko
58 Barcelona – Katalonian hurmaava kauhukakara
62 Tapa tapas-ikävä! Tapaskierroksella Helsingissä
66 Kim’s Tapas – Suomen ensimmäinen tapaspaikka
68 Sauvakävelyn apostolina Asturiasin maisemissa
72 Gran Canarian Suomi-koulu 10-vuotias
76 Syöpälääkäri Pentti Gröhn Espanjan auringon alla
80 Eläinlääkäri: Kissaflunssa
81 Palveluhakemisto
85 Papin porinat: Helatorstai
86 Palvelukortti
88 Kuukauden lomake: Auton poistaminen lopullisesti rekisteristä
90 Ristikko

 

Tilaa lehti Digilehti

Strand Properties


Post a new comment

0

Your Cart