Olé-lehti 7/2001

Olé-lehti 7/2001

Portada 07_01

Olé-lehti 7/2001

Fuengirola suri härkätaistelijaansa

53-vuotias Antonio José Galán kuoli auto-onnettomuudessa.

Espanjalainen viuhka

Perinteisen viuhkan käyttö vaatii pientä taitoa.

Maurien uusi maihinnousu

Historia on Almeriassa monessa asiassa kääntynyt päinvastaiseksi.

Pääkirjoitus: Espanjalaisten luottamus oikeuslaitokseen horjuu

Kun Jesús Gil ja hänen johtamansa puolue voittivat murskaluvuin Marbellan kunnallisvaaleissa, oli ilo suurimmillaan. Aika pian Jesús Gil antoi näytteen miten kaupungin asioita olisi hoidettava, sillä seurauksella, että hän ja hänen puolueensa säilyttivät enemmistön kaupunginvaltuustossa seuraavissakin vaaleissa ja hallinevat vuoteen 2003, vaikka Giliä onkin nyt vaadittu eroamaan.

Jo pitkään ovat useat kansalaiset ja kansallisjärjestöt vaatineet häntä ja hänen hallintoaan tilille monista rikkomuksista, jotka liittyvät julkisten varojen väärinkäyttöön, rakennuslupien myöntämisiin sekä ns. ilmaiseen patsashankkeeseen Venäjältä, josta kaupunki maksoi 141 miljoonaa pesetaa. Hyvällä ei ole myöskään katsottu Gilin läheisiä yhteyksiä mafiaan. Junta de Andalucían presidentti Manuel Chaves on mm. todennut, että Gilin ansiosta mafian läsnäolo Costa del Solilla on kasvanut. Katastrofit, jotka liittävät Gilin ja Marbellan yhteen, eivät voi olla vaikuttamatta Marbellan maineeseen ulkomailla.

Kuinka ollakaan, huomattiin 23. heinäkuuta, että Marbellan oikeusistuimesta numero 1 oli hävinnyt Giliä koskevaa alkuperäisaineistoa sekä 13 muuta muistiota 20 tapauksesta. Niinikään tietokoneilta oli hävitetty todistusaineistoa. Samanaikaisesti todettiin, että myös oikeusistuimista 5 ja 7 oli kadonnut aineistoa. Yksi hävinneistä aineistoista koskee huumekauppaa, jossa osapuolensa ei ole Gil eikä kukaan muukaan hallintoon kuuluva.

Espanjalaisen oikeusjärjestelmän mukaan kopioilla ei ole todistusvoimaa ellei syytetty niitä hyväksy. Nähtäväksi jää suostuvatko syytetyt siihen.

Laajojen tutkimusten jälkeen on todettu, ettei yksikään oikeuden tuomareista ollut varkauden takana, vaan epäiltynä on neljä virkailijaa. Kyn kyseessä on yli 50.000 sivua, on anastuksen täytynyt tapahtua usean päivän aikana. Nyt kysytäänkin, mikä on oikeuslaitosten vartioinnin taso Espanjassa.

Gilin tietysti epäillään olevan tapahtumien promoottorina, mutta ellei kukaan nimenomaan todista antaneensa aineistoa Gilille, on monelta syytökseltä pohja poissa. Vaikka osa aineistosta onnistuttaisiinkin palauttamaan, saattaa tämä kuitenkin aiheuttaa vuosien viivytyksen ja pitkän oikeusprosessin.

Kansalaisten luottamus Espanjan oikeuslaitokseen ja yleiseen valvontaan horjuu. Senkin palauttaminen ennalleen voi olla pitkä prosessi.

Tässä lehdessä Jyrki Palon kolumnissa käsitellään myös Jesús Giliä.

Myös Melliassa osataan

Guardia Civil on onnistunut, luvan saatuaan, nauhoittamaan kahden oikeuden tuomarin ja erään toimittajan puhelinyhteydet paikalliseen huumekauppiaaseen. Lisäksi onnistuttiin videoimaan toisen tuomarin ja kauppiaan välinen tapaaminen. Keskusteluissa puhutaan rahasta. Tapaus on julistettu tutkimusten ajaksi salaisiksi.

 

Stig Westerdahl

Sisällysluettelo

4 Pääkirjoitus: Espanjalaisten luottamus oikeuslaitokseen horjuu
6 Jyrki Palo: Kesän kaksi G:tä – Gescartera ja Gil
8 Ajastin: mm. Suurlähettiläs jäähyväiskäynnillä Málagassa – Kesän puheenaiheet; Legioonalaistauti ja Mijasin tulipalo – Fuengirola suri suurta härkätaistelijaansa
16 Suurlähettiläs Pekka J. Korvenheimon lähtömietteitä
20 Yhteispelillä se sujuu – rakentaminenkin Espanjassa
22 Los Pacosin rakennusbuumi
24 Lentoyhtiöt korvausvelvollisia ylivaraustapauksissa – Lentomatkustajan oikeudet
28 Suomelle huomautus ulkomaanverotuksesta
30 Espanjalainen viuhka ja sen kieli
33 Feria de Málaga
34 Maurien uusi maihinnousu, kumiveneellä Välimeren yli
36 Nais- ja vauvakauppaa 2000-luvulla
37 Maailman ympäri seitsemässä vuodessa
40 Vauva ja talonvaltaajat
42 Kanarian saaret, osa 1.
46 Asuntopörssi
58 Ohjaamo olohuoneessa
61 Rannikon ravintoloita: El Postillón
62 Tv-finlandin ohjelmat ennallaan
63 Kuukauden Pyhimys: Nuestra Señora de los Dolores
64 Muuttumisleikissä Alice Knutas-Tenhonen
65 Yritysuutisia
66 Lukijan kynästä
69 Ellun pipanat
71 Eläinlääkäri: Tappajasta tullut lainsuojaton
72 Páginas Rosas: Golfväki viihtyi Lauro Golfissa – 450 vuotta kuohuviiniä – Goyat vietiin päivänvalossa – Timantit vailla vakuutusta
74 Rantaravintoloiden pirteät uurastajat
76 Kirjavinkki: Lonely planet Andalucia
77 Palveluhakemisto
82 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart