[toggle title=”Pääkirjoitus: Ole varovainen!”]
Tämän lehden ilmestyessä kaikki lukijamme ovat jo saaneet tiedon Barcelonan ja Cambrilsin terrori-iskuista. Iskut sattuivat lehtemme painopäivänä. Vaikka kaikki olisimme toivoneet iskuilta vältyttävän kokonaan, nyt ainoa ajatuksemme lienee, että toivottavasti niitä ei ainakaan tulisi enää lisää.
Espanjalla on pitkä historia terrorismin kanssa terroristijärjestö ETA:n vuoksi. Niin ikään maata kohtasi jihadistien vuonna 2004 tekemä massiivinen junapommi-isku.
Espanjan poliisivoimien terrorismivalmius on maailman huippua. Silti minun on vaikeaa miettiä, millä tavalla terroristi-iskun uhriksi joutumista voisi välttää.
On ikävä tosiasia, että tämänhetkisessä tilanteessa iskun kohteeksi voi joutua missä tahansa ja millä tahansa hetkellä.
Maalaisjärki toki kertoo, että omalla rantamökillä iskun kohteeksi joutuminen on epätodennäköisempää, mutta kuka voi elää elämäänsä piileksien vain siltä varalta, että jos jotain sattuu? Käytännössä uhriksi joutumista ei voi välttää muulla kuin kotonaan pysymällä, ja siihen meistä useimmilla ei ole varaa, kun jokapäiväinen elämä kuitenkin sanelee tapamme ja tarpeemme.
Kaupunkien keskustoissa on käytävä, matkustettavakin on, ainakin silloin tällöin. Väkijoukkojen välttäminen on miltei mahdotonta. Iskuille ei tunnu olevan mitään muuta yhteistä tekijää kuin että ne tapahtuvat odottamatta ja missä tahansa. Pariisi, Lontoo, Nizza, Tukholma, Barcelona, Cambrils…
Totta kai lupaan olla varovainen, kun minulle niin sanotaan. En vain oikein tiedä, miten. Poliisivoimat antavat ohjeita tarvittaessa, me muut, joita terrori ei ole kohdannut, jatkamme elämäämme normaalisti. En parhaalla tahdollanikaan löydä yhtään varotoimenpidettä, jonka voisin lukijoidemme kanssa tähän hätään jakaa.
Emme voi tehdä muuta kuin jatkaa elämäämme alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti.
Espanja rankattiin juuri maailman parhaaksi turistimaaksi, nauttikaamme siitä edelleen.
Katia Westerdahl [/toggle]
[toggle title=”Sisällysluettelo”]
6 Pääkirjoitus: “Ole varovainen”
8 Jyrki Palo: Turistille asunto
10 Ajassa mukana
14 Menossa mukana
16 Lukijan kynästä
18 Espanjan kielitaito on yrittäjyyden perusta
21 Kolumni: Ilmatilan loukkauksia
22 yönhakuun Espanjaan? Näillä eväillä pääset alkuun
26 Espanjan työelämän pelisäännöt
30 Omaa polkua Espanjan työelämään
33 Sinnikäs, kielitaitoinen ja avoin suomalainen saa työpaikan
38 Paluumuuttaja, älä jää ilman sosiaaliturvaa
41 Kolumni: Turisti ei ole syypää massaturismiin
42 Espanjan kotikentältä halvalle lennolle Espanjaan ja maailmalle
45 Espanjan asuntopörssi
54 Luonnon muovaamat uima-altaat kutsuvat Valle del Jerteen
58 Lähijunalla Barcelonasta upean Costa del Maresmen läpi
62 Mallorcalla kuninkaallisten jäljillä
66 Pohjois-Espanjan pittoreski Santiago de Compostela
69 inosaurusten jäljille ja merenalaiseen maailmaan Madridissa
70 Ulkosuomalaisten tukipilari Suomi-Seura pystyssä jo 90 vuotta
74 Ulkosuomalaisparlamentin juhlaistuntoon kokoontui 300 ulkosuomalaisedustajaa
76 Kauden hedelmät ja vihannekset: Potkua syksyn aloitukseen pinaatista ja viikunoista
78 Minun barrioni: Tuulten kaupunki Algeciras on mainettaan parempi asuinpaikka
81 Papin porinat: Tieto kulkee
82 Espanjan kielen kotikoulu
84 Palveluhakemisto
90 Ristikko
[/toggle]