Olé-lehti 9/2011

Olé-lehti 9/2011

Olé-lehti 9/2011

Suuren urakan edessä

Salla Heiskanen aloittaa työnsä Aurinkorannikon sosiaalityöntekijänä.

Home kukkii espanjalaiskodeissa

Homeallergikon kannattaa käyttää aikaa kuivan kodin löytämiseksi.

Mistä on halpaoperaattori tehty?

Olé-lehti selvitti, miten edulliset telekommunikaatiopalvelut käytännössä toimivat.

Pääkirjoitus: Kuka auttaa hädässä?

Mitä useampi suomalainen muuttaa tulevaisuudessa Espanjaan asumaan, sitä enemmän tulee eteen tilanteita, joissa maanmiehemme tarvitsevat oikeaa, nopeaa ja konkreettista apua.

Vierailin elokuun aikana Fuengirolan kaupungin sosiaalitoimessa tutustumassa heidän toimintaansa paikan päällä. Sekä virkailijat että itse sosiaalitoimesta vastaava kunnanvaltuutettu olivat erittäin mielissään, kun kuulivat suomalaisen sosiaalihoitajan saapumisesta rannikolle.

Vastoin kuin mitä Suomessa usein annetaan ymmärtää, kaikki suomalaisten Espanjassa kohtaamat ongelmat eivät suinkaan ole suoralta kädeltä itse aiheutettuja, eli liiallisen alkoholinkäytön seurausta. Alkoholi voi tulla kuvaan mukaan yksinäisyyden ja tekemisen puutteenkin vuoksi, sen ei tarvitse edes olla ongelman alkuperä. Jo pelkkä kielitaidottomuus tuo elämään vieraassa maassa haasteita, joita ei ehkä nuorempana tule ajatelleeksi, mutta jotka vanhemmiten korostuvat. Kaupunginvaltuutetun ominaisuudessa tutustuin tänä kesänä Los Bolichesin terveyskeskuksen vapaaehtoistulkkien työhön. He tietävät hyvin, kuinka hauras on ihminen, joka joutuu sairastamaan vieraalla kielellä.

Tämän lehden painoon menoon ei ollut aikaa kuin muutama tunti, kun saimme tiedon, että Suomessa kaivataan 18-vuotiasta Jennaa, josta ei ole kesäkuun jälkeen kuultu mitään. Jenna nähtiin viimeksi Fuengirolassa. Äidin hätä on suuri ja kynnys ottaa täkäläisiin viranomaisiin yhteyttä on ylitsepääsemätön. Kielitaito ja paikallistuntemus puuttuvat, miten niitä voisikaan olla. Näin suuressa suomalaisryhmittymässä tarvitaan henkilöitä, jotka tietävät, mitä tehdä, ottavat asioista selvää ja ohjaavat eteenpäin.

Kunnanvaltuutettuna joudun päivittäin tilanteisiin, joissa kanssaihmiseni tarvitsevat apua ja totta kai pyrin sitä kaikin mahdollisin keinoin antamaan. Tähän mennessä ehkä suurin ja konkreettisin espanjansuomalaisilta suomalaisille tullut apu on ollut peräisin vapaaehtoistyöntekijöiltä sekä evankelis-luterilaiselta seurakunnalta, jotka ovat molemmat melkoisen ylityöllistettyjä. Suomalainen sosiaalihoitaja on siis enemmän kuin tervetullut ja tarpeellinen – antakaamme hänelle kaikki tukemme.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Kuka auttaa hädässä?
8 Jyrki Palo: Myöhästyneet ennenaikaiset
9 Ajassa mukana -aiheita muun muassa: Suomalainen Jenna katosi Espanjan matkalla; Ulkosuomalaisille lapsille tarjolla uusi etäkoulu Kulkuri; Jalkapalloilijat uhkailevat lakolla
16 Oléellisia ajatuksia: Mistä minä sen tiedän?
17 Menossa mukana
18 Lukijan kynästä
20 Sosiaalitoimi on monessa mukana
24 Suuren urakan edessä
27 Málagan konsulaatissa odotellaan jo apuvoimia
28 Home kukkii espanjalaiskodeissa
32 Mistä on halpaoperaattori tehty
37 Kolumni: Islamin perintö
38 Sí quiero! Tahdon!
42 Joogaa, neulo tai filosofoi porukassa
44 Koti ei unohdu ulkosuomalaisilta
48 Patikoiden Gran Canarialla
53 Espanjan asuntopörssi
63 Vaaralliset rotukoirat kuriin
65 Fuengirolaan rakennetaan Andalusian suurin koirapuisto
66 Montejaquessa aika pysähtyy
72 Hyvän asialla ulkomaillakin
76 Baskiruoka lämmittää syksyn tullen
78 Espanjan kielen kotikoulu
80 Hyötykasveista satoa ja iloa
83 Papin porinat
84 Palveluhakemisto
88 Palvelukortti
90 Ristikko

 

Tilaa lehti Digilehti

Strand Properties


Post a new comment

0

Your Cart