SE 142/2008

SE 142/2008

SE 142/2008

Muuttuuko itsenäisyyspäivän juhla kaupalliseksi?

Juhlan perusperiaatteena on ollut, ettei sen tavoitteena saa olla ansaitseminen.

Sosialistit jatkavat vallassa

Sosialistipuolue PSOE juhli voittoa parlamenttivaaleissa.

Suomelalle uusi puheenjohtaja

Heinäkuun alussa vetovastuun ottaa Juhani Järvelä.

Pääkirjoitus: Yhteisellä asialla

Tutustuessani itsenäisyyspäivänjuhlien tilinpäätökseen kiinnitin ammattini puolesta luonnollisestikin huomiota osioon “mainos- ja ilmoituskulut”. En tiedä, eikä minun tarvitse saadakaan tietää, mille medialle tilinpäätöksen mukaiset 920 euroa on maksettu, mutta sen haluan tehdä selväksi, että Olé-kustannus on julkaissut ja julkaisee myös tulevaisuudessa kaikki itsenäisyyspäivien juhlia koskevat ilmoitukset veloituksetta. Me emme siis kyseistä summaa, tai mitään muuta, ole itsenäisyyspäivän juhlien kustannuksella rahastaneet. Ilmaisen mainostilan antaminen Olé- ja Suomalainen Espanjassa-lehdissä on meidän tapamme tuoda kortemme kekoon juhlassa, johon kaikkien rannikon suomalaisten pitäisi osallistua talkoovoimin. Liiketoiminnan harjoittamiseen on aikaa koko muu vuosi.

Pyytäisinkin nyt julkisesti omastani ja edustamieni medioitten puolesta seuraavia juhlia järjestävää Club de Leones Torremolinos/Suomi ottamaan toden teolla järjen käteen kustannuksia jaettaessa. Huomioni kiinnittyi nimittäin myös muutamaan muuhunkin tilinpäätöksen osioon. Itsenäisyyspäivän ohjelman painatukseen on sen mukaan käytetty 1 330 euroa. Voin julkisesti luvata, että Olé-kustannus on leijonaklubin käytettävissä sellaisen painopaikan hakemiseen, missä ohjelman painaminen maksaa tuosta summasta korkeintaan neljäsosan. Mikäli leijonaklubi niin haluaa, voimme Olé-kustannuksessa myös tehdä ohjelman grafiasen suunnittelun – veloituksetta.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Yhteisellä asialla
3 Muuttuuko itsenäisyyspäivän juhla kaupalliseksi?
4 Tässä kuussa Espanjassa puhuttavat
5 Bensatankin täyttäminen kallistui kympin vuodessa
6 Sosialistit jatkavat vallassa
7 Costa Blanca -uutiset
11 Costa del Sol -uutiset
15 Espanjan Asuntopörssi
23 Suomela-yhdistykselle uusi puheenjohtaja
26 TVfinland
30 Kevennä kevättä kalalla

 

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart