SE 165/2010

SE 165/2010

SE 165/2010

Miljonääriäidit Marbellassa – totta vai tarua?

Miljonääriäidit ovat todellisia Marbellan asukkaita huhujen vastaisesti.

Uima-altaiden vesi altistaa geenimutaatiolle

Uiminen klooratuissa altaissa voi aiheuttaa DNA-mutaatioita.

Espanjan nuoret toimettomina

Espanjassa on EU:n korkein nuorisotyöttömyysluku.

Pääkirjoitus: Lukija, ota kantaa!

Toimitukseemme on viime aikoina saapunut ilahduttavan paljon lukijoiden kirjeitä. Niitä toivomme saavamme jatkossakin, joten älkää epäröikö ottaa yhteyttä, kun siltä tuntuu. Kirjoituksia editoidaan tarpeen mukaan, joten kirjoitustaitoa ei tarvitse ujostella. Lähdesuojan nimissä kirjoittajan tiedot pysyvät ainoastaan toimituksen tiedossa.

Lukijoiden toiveet ja kommentit antavat meille usein kipinän lehtijuttujamme varten. Näin syntyi myös ajatus kirjoittaa ulkomaalaisten mahdollisesti kokemasta syrjinnästä Espanjassa. Iloksemme suomalaiset eivät juurikaan ole tunteneet itseään syrjityiksi – mikäli et ole samaa mieltä, kirjoita siitä meille!

Muutenkin on korkea aika, että me suomalaiset alkaisimme kokea, että voimme oikeasti vaikuttaa asioihin Espanjassa. Kyllä meitä kuunnellaan, vaikka emme parlamenttivaaleissa saakaan äänestää.

Tuokaa siis äänenne kuuluville! Hyvä foorumi on 21.10. tapahtuva Mariano Rajoyn visiitti Fuengirolaan. Vaikka emme pääsekään äänestämään vuoden 2012 presidentin vaaleihin, olemme kookas ulkomaalaisjoukko. Jos esitämme kysymyksiä tai ehdotuksia, voimme olla aivan varmoja siitä, että joku laittaa ne korvansa taakse.

Ja jos esteenä on kielitaito, niin mars kielikurssille! Talvikausi on pitkä ja sen aikana ehtii vaikka mitä!

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Lukija, ota kantaa!
3 Miljonääriäidit Marbellassa – totta vai tarua?
4 Kuningas täydessä vauhdissa Madridissa
5 Työlainuudistus astui voimaan yleislakon saattelemana
6 Uima-altaiden vesi altistaa geenimutaatioille
7 Espanjan nuoret toimettomana
8 Uusi tupakkalaki voimaan pian
10 Costa Blanca -uutiset
12 Costa Del Sol -uutiset
15 Fuengirola-uutiset
16 Gallup
17 Espanjan Asuntopörssi
26 Maahanmuuttaja on aina ulkopuolinen
28 Rikollisuus vähentynyt Espanjassa
29 Miljonääriäidit Marbellassa – jatkoa sivulta 3
30 Yritysuutisia
31 Fuengirolan palvelukartta
32 Menovinkit
34 TVfinland
28 Matkalla: Vaeltajan haaste

 

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart