SE 199/2013

SE 199/2013

SE 199/2013

Team Finland kuunteli suomalaisyrittäjiä

Team Finland antoi käytännön vinkkejä ja perusneuvontaa.

Venäläiset elvyttävät Espanjan turismia

Venäläisten kasvava määrä on kiinnittänyt lehdistönkin huomion.

Luksussatama espanjalaismaisemassa

Marbellan Puerto Bánus tunnetaan maailmanlaajuisesti.

Pääkirjoitus: Yle, älä viitsi!

Ensin ulkosuomalaisilta vietiin TV Finland. Kanavan lopettamista perusteltiin sillä, että netti on paljon nykyaikaisempi väline ohjelmien seuraamiseen.

Sitten Yle tiedotti aloittavansa kaikkien ohjelmiensa suorat lähetykset netin kautta. Meidän espanjansuomalaisten ilo kesti tasan niin kauan, kun odotimme uutisen latautumista linkkiä klikattuamme. Suoratoisto toimiikin vain Suomessa.

Kanavia ei ole mahdollista välittää verkossa ulkomaille tekijänoikeussyistä. Mikäli yrittää katsoa ohjelmia ulkomailta käsin, saa näytölle tylyn viestin. IP-osoitteesi on ei-toivottu. Vaikka olet kuinka suomalainen, olet toisen luokan kansalainen.

Tämä tarkoittaa käytännössä, että esimerkiksi Espanjassa talvehtivat ”muuttolinnut”, jotka ovat edelleen Suomessa yleisesti verovelvollisia, saavat kyllä edelleen velvollisuuden Yle-veron maksamiselle, mutta eivät voi maasta poissa ollessaan saada tälle maksulle mitään katetta. Olkoonkin, että heidän joukostaan löytyy aivan liikaa henkilöitä, joiden kaistaleveys ei edes riitä liikkuvan kuvan katsomiseen…

Miksi tekijänoikeussopimuksia solmittaessa ei oteta huomioon niitä suomalaisia, jotka haluavat seurata ohjelmia ulkomailta käsin? Keneltä tämä olisi pois? Tuskin minkään ohjelmantekijän kanssa sopimuksen solmiminen ja ohjelman näyttäminen jäävät siitä kiinni, että ohjelmalla on liikaa katsojia.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Yle, älä viitsi!
3 Andalusian aluehallitus aikoo pakkolunastaa asuntoja pankeilta
4 Málagan suurten taistelujen talvi
5 Suomalainen koulu sai uuden hallituksen
6 Team Finland kuunteli suomalaisyrittäjiä
7 Serkun kirjoittama kirja paljasti prinsessan abortin
8 Venäläiset elvyttävät Espanjan turismia
9 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12 Alueuutiset: Benalmádena
14 Alueuutiset: Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut
18 Alkoholiongelma lapsen silmin
19 Interrail-matkalta radiokokiksi
20 Espanjan Asuntopörssi
26 Menossa mukana
28 TVfinland
30 Matkalla: Puerto Bánus

 

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart