SE 266/2016

SE 266/2016

SE 266/2016

Olén joulukeräys jatkuu 16.12. saakka

Aurinkorannikon Martat pukkasivat ostoskärryllisen hygieniatuotteita vähävaraisille lahjoitettavaksi

Kuusi jouluista päiväretkikohdetta

Vinkit sekä Aurinkorannikolta että Costa Blancalta

99-vuotiasta Suomea juhlitaan Espanjassakin 6.12.

Pääkirjoitus: Ajat ja vaatimukset muuttuvat

Tässä lehdessä uutisoimme muun muassa muutoksista, joita Benalmádenan kaupungintalolle kirjautuneet henkilöt kohtaavat.

Kaupungissa on uusi käytäntö, jonka mukaan asukkuutensa vahvistavat (pakollinen toimenpide ulkomaalaisille 2–5 vuoden välein, kaupungista riippuen) henkilöt joutuvat toimenpidettä varten esittämään todistuksen kansallispoliisin ulkomaalaisrekisteriin kirjautumisesta.

Syy määräykseen, jonka kuvittelisi leviävän muihinkin kaupunkeihin, on yksinkertainen. Yli kolme kuukautta Espanjassa oleskelevien ulkomaalaisten on lain mukaan kirjauduttava poliisilaitokselle. Kaupunkiin itsensä kirjoille ilmoittava henkilö ilmaisee kirjautumisellaan, että kyseessä on tämän vakituinen asuinpaikka.

Kaupunkien rekistereihin on kuitenkin vuosia haalittu kirjoille mahdollisimman paljon henkilöitä, jotta valtiolta nautittavat määrärahat olisivat mahdollisimman suuret. Huomattava osa rekistereissä näkyvistä ulkomaalaisista ei asu kaupungissa vakituisesti tai ei lopulta ollenkaan.

Kun Espanjan tilastokeskus aika ajoin pyytää kaupunkeja tarkistamaan rekisterinsä, yhteydenotto tuhansiin tuhka tuuleen kadonneisiin ulkomaalaisiin vie aikaa ja tuottaa hyvin vähän tulosta.

Tämän lisäksi verohallitus on puuttunut niihin tukiin, joita esimerkiksi kunnallisveroissa myönnetään kaupungissa kirjoilla oleville henkilöille. Ne on ilmoitettava tuloverotuksessa, vaan missä ne ilmoitat, jos et ole maassa yleisesti verovelvollinen?

Koska tukia nauttineiden henkilöiden tiedot ovat verohallituksella, lopun saattaa jokainen itse arvata.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Ajat ja vaatimukset muuttuvat
3 SOS-ryhmän yhdistyksen laukkauttamisesta eripuraa
4 Suomi ja Espanja voittivat
5 Kuningas vaatii hallitukselta korruption vastaisia toimia
6 Espanjalle jättisakot jätevesirikkeistä
7 Tilataksien määrä moninkertaistunut Aurinkorannikolla
9 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12 Alueuutiset: Benalmádena
14 Alueuutiset: Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut (palvelukartta)
19 Suomalainen harrastaa: Virkistävä ja vaativa teatteriharrastus
20 Yritysuutinen: Palmunalla
21 Espanjan Asuntopörssi
26 15 suomalaisnuorta aloitti rippikoulun Aurinkorannikolla
27 Espanjan kirjava alkoholilainsäädäntö
28 Menossa mukana
30 Matkalla: TOP6 Jouluiset päiväretket 

 

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart