SE 367/2022

SE 367/2022

SE 367/2022

Suomi-osasto Fuengirolan KV-päiville

Messukonkari otti tehtävän hoitaakseen

Strand Properties

Sisätilojen maskipakko pian historiaa

Fuengirolaan keräyspiste ukrainalaisten auttamiseksi

Pääkirjoitus: Naistenpäivä ja muuta

Hyvää naistenpäivää! Olisin toivonut voivani kirjoittaa koko pääkirjoituksen ihan vain naistenpäivästä, mutta nykyhetken muuttuvassa maailmassa suunnitelmia on vaikeaa tehdä. Ja jos ei suunnitelmia parane nykyään tehdä edes pääkirjoituksen suhteen niin ei paljon muunkaan.

Melkein päivälleen kaksi vuotta sitten suomalaiset palasivat Suomeen sankoin joukoin Suomen hallituksen kehotuksesta, kun maailmanlaajuinen koronapandemia alkoi. Useat jopa päättivät, etteivät enää palaa tänne. Nyt olemme tilanteessa, jossa suomalaiset hakeutuvat Espanjaan uudelleen, sillä moni kokee nyt olevansa paremmassa turvassa Espanjassa kuin Suomessa.

Mutta vaikka Espanja on maantieteellisesti kauempana Venäjästä kuin Suomi, maailmantilanne vetää kyllä vakavaksi täälläkin. Käväisin Los Bolichesissa sijaitsevassa, venäläistyyppisiä tuotteita myyvässä liikkeessä, jonka omistaja on ukrainalainen. Olen harvoin nähnyt ketään niin murtunutta. Tämä mies elää kahta painajaista: Ukrainassa olevan perheensä tilannetta ja harhaluuloa siitä, että tämän liiketoiminta jotenkin avittaa Venäjää. Myymälän tuotteet ovat miltei sataprosenttisesti peräisin Saksasta.

Ei anneta Putinille sitä iloa, että hänen toimensa ulottuisivat tänne asti. Aurinkorannikolla yli sata kansalaisuutta on elänyt sulassa sovussa vuosikymmeniä. Siitä hyvänä osoituksena ovat Fuengirolan Kansainväliset päivät, jotka palaavat tänä keväänä kahden vuoden tauon jälkeen. Kerroin viime SE-lehden pääkirjoituksessa, että Suomi oli vaarassa jäädä ilman edustusta. Kun Fuengirolan varapormestari Rodrigo Romero soitti minulle ja pyysi apuani, sanoin hänelle, että osasto tulee.

En ollut väärässä.

Jos jollain aurinkorannikkolaisella on sisua, sitä löytyy Marko Levanderilta. Talkoohenkeä tarvitaan nyt sitten meiltä muilta. Olen jälleen aivan varma siitä, että Marko saa suomalaisyhteistöltä tarvitsemansa tuen. Enkä nytkään ole väärässä. Enhän?

Katia Westerdahl


Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Naistenpäivä ja muuta
3 Suomi jälleen mukana Fuengirolan Kansainvälisillä päivillä
4 Koronarajoituksia puretaan koko maassa
6 Suomalaisten maanpuolustustahto nousi esille Espanjassa
8 Kunnallisen plusvalía-veron uudistus tuomassa helpotusta tuhansille
10 Turborealisti Riiko Sakkinen räjäytti potin
12
Rannikon palvelut (palvelukartta)
14 Menossa mukana
15 Espanjan asuntopörssi
21 Kolme vahvaa naista Fuengirolasta
22 Dekkaristiksi Portugalissa

TILAA LEHTI     LUE DIGILEHTI



0

Your Cart