SE 410/2024Sekaannus EU-vaalien alla: Kaksi äänioikeutta?Aurinkorannikolla lupa täyttää uima-altaatKeskikesän juhlat Espanjassa |
[toggle title=”Kahteen kertaan kirjoilla”]
Alla toimittajamme Jyrki Palo puuttuu asiaan, jonka ei pitäisi olla mahdollista: kaksi kertaa äänestämiseen. No sehän on mahdotonta.
Entä ne henkilöt, jotka viettävät Espanjassa vain muutaman kuukauden, mutta jotka ovat kirjoilla molemmissa maissa? Vaikka tämänkään ei pitäisi olla mahdollista, tapauksia on. Niitä muuten on monta. Turisti ei koskaan poista kirjojaan Suomesta, mutta käy tekemässä espanjalaisella kaupungintalollaan empadronamienton, koska sillä saa joitakin etuja. Kaupungintalo puolestaan rohkaisee näin tekemään, onhan joka kirjautujasta heille jopa taloudellista hyötyä. Jotkut kaupungit vaativat kirjautumista varten residencia-todistuksen, mutta lain kirjain ei sellaista vaadi.
Moni suomalainen ei edes miellä, että kyseessä on sama henkikirjautuminen kuin tällä jo on Suomessa voimassa. Espanjalaisen ja toiselta paikkakunnalta muuttavan ulkomaalaisen vanha kotipaikka vanha kotipaikka pyyhitään automaattisesti pois, kun tämä ilmoittautuu asukkaaksi, mutta muualta EU:sta kotoisin olevan kotipaikkaa ei kukaan kyseenalaista. Mitään todistusta vanhan kotipaikan jättämisestä ei turistilla ole, eikä kukaan sellaista kysy.
Hassua kyllä, oheisessa jutussa esiintyvät henkilöt ovat joko residenttejä tai kaksoiskansalaisia. Äänestämisen suhteen ei siis pitäisi olla mitään ongelmaa, mutta ilmeisesti on, koska nyt he voivat periaatteessa äänestää molemmissa maissa. Onko ongelmana oikeasti tiedonvälitys?
Toimitus
[/toggle]
[toggle title=”Sisällysluettelo”]
3 Pääkirjoitus: Kahteen kertaan kirjoilla
3 Eurovaaleissa ilmoitetut kaksi äänioikeutta aiheuttaneet hämminkiä
4 Uima-altaita saa jälleen täyttää Aurinkorannikolla
6 Mallorcalla pyritään rajoittamaan matkailun haittoja
8 Yritysuutinen: ”Aurinkolasien merkitys korostuu Aurinkorannikolla”
10 Espanjan keskikesän juhlahumu tuo muistoja keskiajalta
12 Espanjan parhaat keskikesän juhlat 23.6.
13 Rannikon palvelut (palvelukartta)
14 Lukijoilta
15 Espanjan asuntopörssi
19 Hyttynen Espanjan kaupunkien tulilinjalla
20 Modernismin kehto Melilla
22 Costan vaikuttaja: Jaana Halla-aho
[/toggle]