Aurinkorannikon suomalaiset yllättyivät 6. lokakuuta, kun Sofia-opiston hallitukselta tuli julkisuuteen tiedote opiston toiminnanjohtajan vaihtumisesta.
Seitsemäntoista vuotta eli Sofia-opiston perustamisesta lähtien toiminnanjohtajana ollut Minna Kantola oli irtisanottu. Hänen tilalleen oli valittu Sari Savolainen, jonka on määrä aloittaa toimessaan marraskuun alussa.
Mitä tapahtui?
– En halua mennä irtisanomisen perusteisiin mutta sen verran voin sanoa, että en missään nimessä ole niistä samaa mieltä, toteaa Minna Kantola.
– Irtisanominen tapahtui juuri ennen avajaisia ja minulle jäi siitä kaikin puolin todella ikävä fiilis.
Kantola kokee, että häntä kohtaan on tehty väärin. Hän jättää avoimeksi, aikooko vielä riitauttaa irtisanomisen laittomana.
– Koen olevani ammattilainen ja olleeni seitsemäntoista vuoden aikana omistautunut Sofia-opistolle.
Minna Kantola muistuttaa, että vaikka sivusta katsoen voisi ajatella, että jotkut opiston toimintamallit ovat olleet rajoittuneen oloisia, ei pidä unohtaa, että Opetus- ja kulttuuriministeriön vaatimukset Sofia-opiston nauttiman valtionavun käytölle ovat hyvin tarkkoja.
– Toiminnan on oltava tietyissä annetuissa raameissa, ja tämä voidaan kokea jonkinlaisena urautumisena, mutta se ei sitä ole, Kantola toteaa.
Kaikesta huolimatta Kantola toivoo opistolle kaikkea hyvää.
– Paras perintö minkä voin Sofialle jättää olisi, että suomalaiset osallistuisivat edelleen kursseille sankoin joukoin, koska he mahdollistavat Sofian toiminnan ja sivistystyön jatkumisen Aurinkorannikolla.
Taustalla tahto virkistää toimintaa
Vaikka opiston uudeksi toiminnanjohtajaksi valitun Sari Savolaisen on määrä aloittaa tehtävässään vasta marraskuun alusta, hän suunnittelee jo kovasti syys- ja talvikautta. On kuitenkin vaikeaa katsoa eteenpäin ilman saman kysymyksen esittämistä hänelle: mitä tapahtui?
– Sofia-opiston hallitus keskusteli Minna Kantolan kanssa ennen avajaisia ja kertoi hänelle, että opistolle haluttiin uudenlaista aikakautta, nuorentaa ilmapiiriä ja tietyllä tavalla saada Sofian toiminnalle tuoreutta.
– Hallitus haluaa katsoa tulevaisuuteen, joka Sofia-opiston osalta näyttää erittäin hyvältä, Savolainen toteaa.
Sofian kannatusyhdistys ry:n puheenjohtaja Ari Ketola yhtyy Savolaisen sanoihin.
– Seitsemäntoista vuotta on pitkä aika. Minna teki opiston eteen ja sen luomiseen paljon hyvää, mutta väistämättä tulee asioita, joita näin pitkän ajan kuluessa on muutettava.
Palveluhenkeä ja yhteistyötä
Minkälaisia muutoksia toiminnanjohtajan vaihtuminen tuo Sofia-opiston toimintaan?
– Haluan luoda vahvan yhteistyön muiden rannikon toimijoiden kesken. Haluan palvella sekä opiston työntekijöitä että oppilaita, toteaa Savolainen.
– Tarkoituksenamme on myös parantaa tiedottamista. Tilojen tehokkaampi hyötykäyttö ja parempi julkinen näkyvyys opistolle ovat myös ihan ensimmäisinä listallamme.
Savolainen toivoo, että ihmiset lähestyisivät häntä matalalla kynnyksellä.
– Haluaisin, että minua nykäistäisiin rohkeasti hihasta, vaikka ihan omana vapaa-aikana kaupungilla kulkiessani, jos jollakulla on antaa kehitysideoita opistolle.
– En ole tulossa karmit kaulassa rymistellen muuttamaan kaikkea tähän mennessä tehtyä, mutta pyrin optimoimaan tarjontaamme kaikin tavoin, Savolainen toteaa.
Ari Ketola toteaa Sofia-opiston roolin sivistystoiminnassa Aurinkorannikolla olevan kiistaton.
Taloustilanne hyvä
Ketolan mukaan Sofia-opiston tämänhetkinen taloudellinen tilanne on hyvä.
– Oma tarkoitukseni on saada se vieläkin vakaammalle pohjalle etenkin pitkällä tähtäimellä, toteaa puolestaan Savolainen.
Suomen valtion avulla on suuri merkitys opiston toiminnalle.
Vaikka mitään akuuttia tarkoitusta nostaa kurssimaksuja ei ole, Savolainen myöntää, että maksuja tullaan tarkastamaan, jotta ne paremmin mahdollistaisivat opiston toimintaa tulevaisuudessa.
– Kohtuullisuus tulee kuitenkin olemaan avainsana tässäkin, hän lupaa.
– Minun tarkoituksenani on varmistaa, että Sofia-opiston asiakkaat tuntevat saavansa vastinetta rahalleen.