Suomalaisen perintö Espanjassa

Suomalaisen perintö Espanjassa

Kansainvälisyys tuo mutkia viimeiseen matkaan.

Perinnönjako kansainvälisessä tilanteessa voi kuulostaa hankalalta. Tilanteeseen voi kuitenkin varautua ennakolta, ja myös asiantuntija-apua on saatavilla.

Strand Properties

Kun aika jättää Espanjassa asuvan suomalaisen, edessä on perinnönjakoon liittyviä muodollisuuksia, joissa on yleensä mukana kansainvälinen ulottuvuus. Hyvin useissa tällaisissa tapauksissa kyse on Espanjaan jäävästä kiinteistöstä tai muusta omaisuudesta, joka sitten tulee jaettavaksi kotimaassa asuvien perillisten kesken.

Hyvin usein kyse on Espanjaan jäävästä asunnosta, joka jaetaan Suomessa asuvien perillisten kesken.

Kansainvälisestä
perinnönjakoasiassa tarvitaan tietyn erikoisosaamisen lisäksi erilaisia
virallisia vainajaan ja perillisiin liittyviä asiakirjoja, niiden virallisia
käännöksiä ja laillistamista.

”Ulkomaalaisten perunkirjoituksista Espanjassa tekee hankalan se, että omaisten on hankittava tätä varten dokumenttiaineistoa muun muassa digi- ja väestötietorekisteristä”, sanoo MOP Consultin asiointitoimiston Markku Pyykkö.

Ei omaisuutta, ei perunkirjoitusta

Perunkirjoitus Espanjassa tarvitaan vain siinä tapauksessa, että vainajan nimissä on kiinteää omaisuutta tai muuta varallisuutta, kuten yritys, pankkitili tai arvo-osuuksia.

TEKSI: Jukka Laurimo
KUVA: Shutterstock

Lue lisää perintöasioista ja perunkirjoituksesta käytännön tasolla maaliskuun 2020 Olé-lehdestä!

Lue digilehti     Tilaa Olé-lehti



0

Your Cart