Roncesvalles Cotelo, jonka moni eläinten ystävä tuntee lempinimellä Totes, sai halun auttaa eläimiä jo pienenä katsellessaan kotonaan, Pamplonassa televisiosta Félix Rodríguez de la Fuenten sarjaa El Hombre y la Tierra. Nyt aikuisena Roncesvalles on koulutukseltaan sekä eläinsairaanhoitaja että trimmaaja.
Rakkaus toi Roncesvalles Cotelon Aurinkorannikolle. Nainen perusti Málagaan yrityksen nimeltä Marina Dog Sun Coast, jossa hän tarjoaa koirille hotellipalvelua sekä trimmausta ja turkin hoitoa. Kolmentoista vuoden ajan Roncesvalles on tehnyt vapaaehtoistyötä löytöeläinten pelastamiseksi nimellä cuatro patas con voz.
Vapaaehtoistyönsä kautta Roncesvalles on tullut tutuksi monelle suomalaisellekin. Vuonna 2023 hän pelasti 38 eläintä ja löysi heille kodit. Eläimistä kissoja oli neljä, eksoottisia lintuja kaksi ja koiria 32. Koirista kuusi sai uuden kodin nimenomaan Suomesta.
ELÄINTEN ASEMA ESPANJASSA
Roncesvallesin mukaan koko Espanjalla on parantamisen varaa suhteessa eläimiin. Pohjoisessa Espanjassa tilanne on kuitenkin hieman parempi. Andalusiassa, Extremadurassa sekä Kanariansaarilla tilanne on eläinten kannalta kaikkein pahin. Näillä mainituilla alueilla eläinten kaltoinkohtelu on kaikkein yleisintä.
Roncesvallesin mukaan erityisesti koirien kohdalla kaltoinkohtelun suurin syy on se, että koira nähdään vain hyödyn välineenä. Koiran pitää vahtia, metsästää tai tuottaa poikasia myyntiin. Jos koira ei ole riittävän hyödyllinen, se joutaa menemään.
Toki hän myöntää tilanteen parantuneen vuosi vuodelta. Espanjassakin yhä useampi ihminen pitää lemmikkiään perheenjäsenenä ja eläin saa sen mukaisen kohtelun. Ilmapiiri on jo osin muuttunut ja muuttuu koko ajan.
Roncesvallesin eli Totesin mukaan Espanjan uusi, vahva, ja varmasti hyvää tarkoittava eläinsuojelulaki on toistaiseksi vain pahentanut tilannetta. Lakia muuten käsitellään huhtikuun Olé-lehdessä enemmän. Laki vaatii tulevaisuudessa koiran omistamiseen kurssin, vakuutuksen ja kaikkea varmasti sinänsä tarpeellista. Samanaikaisesti Espanjassa on kova infl aatio ja monilla on talousvaikeuksia. Uusi laki pelottaa adoptoijia, jospa heillä ei sitten olekaan varaa kaikkeen siihen, mitä uusi laki vaatii ja tuo mukanaan. Tämän kaiken Totes on jo nähnyt ja kuullut omassa vapaaehtoistoiminnassaan.
– Adoptoijat ovat nyt varovaisempia, hän toteaa.
MITÄ VOIN TEHDÄ?
Koirat ja löytöeläimet tarvitsevat apuamme. Totes muistuttaa, että jokaisen velvollisuus on auttaa, jos näkee vaikkapa hylätyn koiran kadulla. Kadulla tavattu koira voi muun muassa aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä.
Hän sanoo, että varmasti kaikilla on kotonaan kylpyhuone, jossa löydökin voi pitää pari päivää samalla, kun etsii sellaisen löytöeläinkodin, jonne sen voi viedä. Samalla kannattaa levittää sanomaa sosiaalisessa mediassa, sillä koira voi myös olla jonkun oma.
Jos koira vaatii välitöntä hoitoa ja sen vie eläinlääkärille, hän itse on huomannut hyväksi tavaksi järjestää arpajaiset, vaikkapa sosiaalisen median kautta. Arpajaisten avulla saa kerättyä rahat eläinlääkärilaskuun. Jos taas näkee eläimen kaltoinkohtelua, ei saa pelätä.
– Jokaisen täytyy mennä väliin ja tehdä ilmoitus poliisille. Se ei ole turhaa, sillä uusi laki velvoittaa poliiseja puuttumaan asiaan, sanoo Totes tuimasti.
Totes kehottaa kaikkia eläimistä pitäviä ja vapaa-ajalleen merkityksellistä tekemistä etsiville hakeutumaan eläinsuojelun vapaaehtoistyöhön. Siellä saa taatusti paljon uusia ystäviä. Tuskin mikään tuottaa niin hyvää mieltä, kuin lopulta nähdä onnellinen koira uudessa, turvallisessa kodissa. Tällaisessa tapahtumaketjussa osana oleminen auttaa häntäkin jaksamaan vapaaehtoistyössään.
Tarvetta on monenlaisille tekijöille. Koiria voi käydä ulkoiluttamassa koiratarhoilla, lahjoittaa ruokaa ja petivaatteita eläinsuojeluyhdistyksille tai etsiä uutta kotia eläimille somessa. Jos askartelee tai tekee käsitöitä, omia tuotoksia voi lahjoittaa palkinnoiksi erilaisiin arpajaistempauksiin.
Myös eläinten kiinniottoryhmiin haetaan jatkuvasti vapaaehtoisia. Apua tarvitsevia eläimiä on monenlaisia koirista kissoihin, liskoihin, hevosiin ja lintuihin.
TEKSTI LIISA VÄISÄNEN | KUVAT RONCESVALLES COTELON KOTIALBUMI, MARCO PERETTO