Jarmo Peltonen on yksi Costa Blancan tunnetuimpia suomalaisia henkilöitä eikä suotta: mies on ollut monessa mukana sen jälkeen kun jätti Suomen 1980-luvun lopulla. Pelkäämättömänä uranuurtajana tämä vaihtoi ammattiaan Espanjaan tullessaan, rakennutti talon ja on myös toiminut useissa eri luottamustehtävissä. Nyt mies uhkaa eläköityä, aika näyttää, malttaako!
Miten koet vaikuttaneesi Costa Blancan suomalaisyhteisöön?
Olen vuodesta 2007 ollut suomalaisen Club de Leones Torrevieja/Suomi-klubin toiminnassa mukana, parhaillaan hallituksen sihteerinä. Olen osallistunut myös Espanjan Lions-liiton toimintaan. Kohtalaisen näkyvässä asemassa olin vuoteen 2019, toimiessani Sociedad Cultural Casino de Torreviejan eli Torreviejan ”vanhan kasinon” pääsihteerinä, secretario generalina. Siellä yksi näkyvimmistä tehtävistäni oli, että järjestin suomalaisille sekä muillekin ulkomaalaisille residenteille esittelykierroksia ja perehdytin heitä kasinon historiaan.
Mikä toi sinut Costa Blancalle?
Halu elämänmuutokseen. Halusimme vaimoni kanssa pois 80-luvun lopun Suomen oravanpyörästä. Olimme molemmat Suomessa vaativissa toimissa, maksoimme liki 50 prosenttia tuloveroa ja pohdimme lopulta, voisiko toisinkin tavoin elää. Päädyimme sitten muuttamaan tänne hyvien ystävien kanssa. Ostimme San Miguel de Salinasin paikkakunnalta vierekkäiset tontit ja rakennutimme niille talot, jotka valmistuivat yhtä aikaa syyskuussa 1990. Se olikin aikamoinen projekti! Jotain projektista kertoo lempinimi, jonka sille annoimme: The long and winding road. Muutollamme oli valtava merkitys meille perheenä. Uusi kotimme sijaitsi aivan lähellä lapsiemme koulua, ja saimme viettää paljon aikaa yhdessä. Lasteni ensimmäinen akateeminen kieli on espanja, ja sitä kielitaitoa opetetaan nyt nuoremmillekin polville suvussame.
Löysitkö heti tiesi leijonatoiminnan pariin? Entä keilailun?
Olin ammatiltani kielenkääntäjä koko 90-luvun. Toimin tuolloin myös Den Norske Skolen i Torreviejan koulun sihteerinä sekä espanjan kielen ja musiikin opettajana. Kun koulu muutti toiselle paikkakunnalle siirryin sieltä pois autettuani heitä kuitenkin ensin uuden koulurakennuksen rakennusprojektissa. Toimintani Espanjassa keilailun parissa alkoi 2003, kun Torreviejaan avattiin keilahalli. Näin pääsin vanhastaan rakkaan harrastukseni pariin uudelleen. Vuonna 2006 perustimme minun aloitteestani keilailuseuran nimeltä Club Euro Bowling Torrevieja, jossa on nyt jäseninä toistakymmentä kansalaisuutta. Perheellämme oli myös 1996–2004 perhekvartertti, joka julkaisi cd-levyn, esiintyi muun muassa täkäläisellä kasinolla ja teki jopa kansainvälisiä kiertueita. Esiintymisiämme löytyy YouTubesta vieläkin, hakemalla Vox Familiaris 1997.
Mitä uutta olet tuonut mukanasi näihin toimintoihin?
Olen aina yrittänyt olla mahdollisimman monipuolinen ja ymmärtää eri kansalaisuuksia edustavia ihmisiä sekä heidän ajatustapaansa, ja tuoda niitä yhteen. Omasta mielestäni olen jopa kohtalaisen usein tässä onnistunutkin!
Oletko ollut vastaavissa tehtävissä Suomessa ja miten se eroaa Espanjasta?
Suomessa olin lähinnä kuoropiireissä. Se toiminta eroaa aika paljon Espanjasta. Suomessa ollaan paljon sääntölähtöisempiä ja järjestäytyneempiä. Täällä on ollut pakko oppia, että kaikki ei aina suju juuri niinkuin itse haluaisi. Anteeksipyytämätön halu onnistua on kuitenkin ominaisuus, joka yhdistää espanjalaisia ja lopulta tekee sen, että asiat menevät maaliin.
Onko Costa Blanca avannut sinulle uusia mahdollisuuksia?
Kyllä, Costa Blanca avasi minulle 90-luvun lopulla kokonaan uuden uran, kiinteistönvälityksen parissa. Se onkin nykyisen eläköitymiseni perusta. Suomessa ehdin olla töissä ainoastaan 80-luvun loppuun, joten olen tehnyt suurimman osan työurastani Espanjassa.
Mitkä koet suurimmiksi haasteiksi?
Varmasti suurin haasteeni on ollut tuoda yhteen eri kansalaisuuksia edustavia ihmisiä. Luoviminen heidän välillään ja oikeiden reittien löytäminen onnistumiseen, eri kansalaisuuksien erikoisuuksien ymmärtäminen on varmasti ollut haastavin osa elämääni Espanjassa.
Mitä sinulla on juuri nyt meneillään?
Olemme siirtymässä uuteen Lions-toimikauteen 1. heinäkuuta lähtien. Club de Leones Torrevieja/Suomi on saanut mukavasti uusia ihmisiä mukaan hallitustyöhön. Se on minulle tärkeä ja mukava homma ja konseptin jatkuminen on tärkeää. Keilailutoiminta puolestaan on joka vuosi yhä intensiivisempää. Torreviejaan on tullut paljon uusia kansallisia kisoja ja järjestelyissä mukana oleminen vaatii aikaa. Olenkin ajatellut, että en enää ota itselleni uusia luottamustoimia, sillä ajatuksenani on muutenkin vähän hiljentää ja pikkuhiljaa eläköityä. Syyskuussa tosin on Torreviejaan tulossa keilailukisa, josta on kehittynyt jopa huomattava kansainvälinen matkailutapahtumakin, 11th International Open City of Torrevieja. Toimin siinä kilpailunjohtajana.
Kuka? Jarmo Peltonen, 69 vuotta
Missä asut ja miten pitkään olet asunut siellä? Torreviejan keskustassa, samalla paikalla vuodesta 1997, sitä ennen San Miguel de Salinasin alueella vuodesta 1990.
Mistä olet kotoisin? Olen alun perin kotoisin Suomen Turusta.
Keitä perheeseesi kuuluu? Heinäkuussa tulee kolme vuotta siitä, kun jäin leskeksi. Olin vaimoni Ann-Kristinin kanssa naimisissa 44 vuotta. Saimme kaksi lasta ja nyt minulla on neljä lastenlasta sekä yksi “bonus”-lapsenlapsi poikani vaimon aikaisemmasta suhteesta.
Mikä on ammattisi? Luin aikanaan kielten maisteriksi Åbo Akademista ja toimin käännösalalla. Vuonna 1998 aloitin kiinteistönvälityksen parissa.
Mistä sinut tunnetaan? Ehkä eniten keilailusta, Club Euro Bowling Torreviejan puuhamiehenä. Vuodesta 2014 se on pelannut Espanjan mestaruussarjassa ja jopa voittanut sen kolme kertaa peräkkäin.