Espanjassa – kuivana tunnetussa etelässäkin – voi lähteä sienimetsälle. Sienestys onnistuu jopa vuoden ympäri.
Espanjassa Välimeren hiekkarannoilla palmujen katveessa sienestys tuskin ensimmäisenä tulee mieleen. Mutta kyllä sienestys on mahdollista Espanjassakin.
Sienestys lisää suosiotaan, ja sen ympärille on jopa kehittynyt oma matkailun osa-alueensa, micoturismo. Sana mico viittaa mykologiaan eli sienitieteeseen. Esimerkiksi pelkästään Andalusiassa kasvaa yli 2 500 sienilajia. Jotkut niistä, noin 50 lajia, ovat myrkyllisiä. Osa tappavan myrkyllisiä. Tärkein sääntö sienestyksessä onkin, että poimii vain niitä sieniä, jotka tuntee varmasti.
Espanjan ruokasienet
Keisarikärpässieni on hieman pelottavan kuuloisesta nimestään huolimatta myös syömiskelpoinen. Sieni on saanut nimensä siitä, että se oli antiikin Roomassa keisarien erityisesti suosima ja arvostama ruokasienilaji. Keisarikärpässieni tunnetaan Espanjassa myös nimellä yema de huevo eli munankeltuainen.
Kaikkien tuntema herkullinen ja vaaraton kantarelli kasvaa myös Espanjassa.
Muita ruokasieniä Espanjassa ovat muun muassa tatit, ohdakesieni, níscalo eli kuolleiden trumpetti, putkivinokas, rouskut ja lehtovahvero eli tummatorvisieni. Espanjassa ei kuitenkaan tunneta jokamiehenoikeutta. Milloin, mistä, miten ja kuinka paljon sieniä saa poimia?
TEKSTI: Tuuli Turtola, KUVA: Manuel Becerra Parra
Lue koko juttu Espanjan sienestyksestä helmikuun 2023 Olé-lehdestä.