Niinkuin kaikki ne maailman kolkat, joissa monet eri kansalaisuudet joutuvat opettelemaan yhteiseloa, myös Espanjan turistirannikot kuten Aurinkorannikko ja Costa Blanca ovat ehkä keskivertaista vaikeampia paikkoja lasten ja nuorten kasvatusta ajatellen.

Aurinkorannikko on tänä päivänä suuri kansojen sulatusuuni, ja vaikka se ei ole sen turvallisempi tai turvattomampi kuin muutkaan vastaavanlaiset paikat maailmassa, meille vanhemmille tulee ennemmin tai myöhemmin väkisinkin eteen kysymys siitä, miten ohjata lapsemme sellaisten aktiviteettien pariin, jotka pitäisivät heidät poissa kaduilta.

Täällä Espanjassa vanhemmilta vaaditaan ehkä hieman suurempaa osallistumista lasten vapaa-ajanviettoon kuin Suomessa. Lasten yksin kulkemista ei täällä katsota suopein silmin, eikä avainkaulatapaa yksinkertaisesti ole. Lapsiin satsaaminen tarkoittaa siis huomattavasti enemmän aikaa, tarmoa ja miksei myös rahaa, jotta jälkikasvumme voisi turvallisesti käydä koulua ja harrastaa, kaukana huonoista vaikutteista. Valtaosa suomalaisvanhemmista on yrittäjiä, joiden aika, tarmo ja tietysti myös raha, ovat välillä todella tiukoilla. Valtiolta ei tule apua edes lapsilisien muodossa, ainakaan näillä näkymin.

Sivulta 28 alkavassa artikkelissa “Kuka muistaa Aurinkorannikon lapset ja nuoret?” käsitellään tätä vaikeaa aihetta. Turistikirkko ja evankelis-luterilainen seurakunta tekevät upeaa työtä lasten ja nuorten hyväksi, mutta ikävä kyllä pari instanssia eivät millään voi kattaa koko toiminnan tarvetta. Mistä löytyisi lisää halukkaita kehittämään ja tekemään tätä arvokasta työtä? Siirtolaismäärä rannikolla senkun kasvaa, mutta missä ovat muskarit, hoitorenkaat, äiti-lapsi -kerhot ja monet muut tuiki tarpeelliset palvelut? Suomalaisten lehtien mukaan Espanja on täynnä lastenlapsiaan ikävöiviä, turhaantuneita eläkeläisiä, jotka kaipaavat säännöllistä päivärytmiä? Mistä lölytyisi innokkuutta antaa lapsille lisää mahdollisuuksia esimerkiksi järjestämällä kuljetuspalvelu, johon autottomatkin vanhemmat voisivat tarvittaessa turvata, harrastusmahdollisuuksia tai kesäleirejä? Kaikki espanjansuomalaiset lapet eivät suinkaan matkusta kesäksi Suomeen, ja pelkkä avara hiekkaranta kuukausi toisensa jälkeen pitkästyttää ennen pitkää ihan varmasti.

Katia Westerdahl

4 Pääkirjoitus: Lapset ja nuoret – väliinputoajiako?
6 Jyrki Palo: Naisia huipulla
8 Ajastin – mm. Tavoitteena paraolympialaiset – Celia Villalobos ministeriksi – Jaakko Ryhänen ja Lentävä hollantilainen Málagaan – Kenraalivierailu Aurinkorannikolle – Turistikirkko täytti 20 vuotta – Valittavana maksaako kirkollis- tai “sosiaaliveroa” vai molempia? – Ulkosuomalaisten voimannäyttö – Eurosetelit yllättävän kookkaita – Espanjankielinen päiväkoti Espoossa – Uusi TV-ohjelma aiheuttaa polemiikkia – Golfuutisia
16 Kun taivas ja maa yhtyvät
18 Sitähän se kaikki on rakkautta, rakkautta vaan…
22 Ateljeetalossa asuu tyytyväisiä taiteilijoita
24 Autouutisia – mm. Kevyt nelipyörät tulevat
26 Räsähti!
28 Kuka muistaa Aurinkorannikon lapset ja nuoret?
31 Aktiviteetteja ja tilaa
32 Kulttuurimatka vanhaan ja uuteen Kastiliaan
34 Kuukauden pyhimys San Isidiro Labrador
36 Alicante sisällissodassa
38 Huudot!
40 Muutto Espanjaan
43 Vakuutus rakennusvirheistä pakolliseksi uuden lain mukaan
46 ASuntopörssi
58 Maistuisiko cefalopodos?
60 Uusi koiranomistaja
62 Hevoihmisten unelmamaa
68 Lukijan kynästä: Suomalaisia auringon lämmössä osa II
71 Kirjavinkki: Andalucia handbook – matkailijan tietopaketti
72 Naisenelämää Espanjassa: Nuorten pillin tahdissa
73 Ellun pipanat
74 Elämänmuutos: Ahti Syrjälä – mies ristikoiden takana
75 Papin palsta: Valhe ja totuus
76 Palveluhakemisto
82 Krypto