Olé-lehti 12/2019
xnxx
teen takes massive big black cock in his virgin tight ass bareback. fuq hd turkish girlffriend fuckes in all holes.
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 11/2019

Turvaa terveytesi Espanjassa

Espanjassa terveydenhuollon järjestyminen riippuu monesta tekijästä.

Ei-residentin veroilmoitus

Suomalainen maksaa Espanjan loma-asunnosta myös veroa.

Suosittu ja edullinen Alicante

Valencian seudulla ulkomaalaisten asuntokauppa käy.

Pääkirjoitus: Espanja sydämessä

Kun oikoluin Maija Salmen kolumnitekstiä, huomasin samaistuvani siihen kovasti. Siinä, missä Maijaa kutsuttiin Málagassa lempinimellä ”media boquerona”, puolisardelli eli puolimalagalainen, minun omat espanjalaiset ystävättäreni ristivät minut jo vuosia sitten nimellä ”la finlandesa de Triana”. Triana on kaupunginosa Sevillassa ja sitä pidetään yleisesti andalusialaisuuden ja espanjalaisuuden huipentumana.

En tiedä, olenko oikeasti moista arvonimeä ansainnut, mutta toki se kuulostaa ihan hauskalta. Ystävättäreni tarkoittivat lempinimellä lähinnä sitä, että olen vuosien varrella imenyt itseeni Espanjan kulttuuria ja tapoja siinä määrin, että minua voidaan pitää paikallisena. Vuosia sitten olin vielä aikamoinen harvinaisuus, mutta nykyään en enää. Espanjassa on paljon vuosia täällä asuneita työikäisiä suomalaisia, jotka taitavat maan tavat ja tuntevat kulttuurin. Yksi esimerkki löytyy Baskimaalta. Voitte lukea baskimaalaistuneen Tytti Thusbergin haastattelun alkaen sivulta 38.

Olé-lehti tekee tällä hetkellä lukijatutkimusta, jonka tarkoituksena on muun muassa selvittää, kuinka perillä keskivertolukijamme on Espanjan asioista. Lehtemme on vuodesta 1985 ollut oppaana suomalaisille Espanjassa, asuivatpa he maassa pysyvästi tai talvien ajan tai olivatpa he muuten vain Espanjan ystäviä. Lukijoidemme tunteminen auttaa meitä suuntaamaan lehtemme sisällön juuri heille sopivaksi.

Olemme lehden sisältöä silmällä pitäen kiinnostuneita myös Espanjassa eri syistä ja eri paikoissa asuvista suomalaisista. Kuten somessa niin usein näkee sanottavan, ilmianna heidät! Jos tunnet tai tiedät Espanjassa suomalaisen, jonka elämän uskoisit kiinnostavan lukijoitamme, lähetä toimitukseemme juttuvinkki. Toimi samoin, jos voisit itse sopia haastateltavaksi.

Lukijatutkimukseemme voit osallistua nettisivuillamme olevaa linkkiä klikkaamalla. Kerro sinäkin meille itsestäsi!

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Espanja sydämessä
6 Palopuhe: Vaalit taas
8 Oleellista
14 Lukijoilta
16 ¡Vamos!
18 Asuntoverotus on jälleen ajankohtainen
22 Tyttären kaappaus mursi suomalaisäidin
26 Turvaa terveytesi Espanjassa
32 Espanjan konsulitiimin uusi vetäjä on kotonaan maailmalla
35 Kolumni: Tylsistyttävä kuolema iltapäivällä
36 Cordero asado eli paahdettua karitsaa yhden vuoan taktiikalla
38 Baskimaalaistunut Tytti Thusberg on muodin voimanainen
42 Kolumni: Ikäväni Málagaan
43 Maanjäristys tuhosi Torreviejan 190 vuotta sitten
46 ¿Qué tal? Flamencokitaristi rakastui Espanjaan
48 Espanjan instituutiot osa 2: Kansanvaltaa rakentamassa

KOTI ESPANJASSA
51 Ulkomaalaisten ykkössuosikki on edullinen Alicante
54 Kuka on kukin espanjalaisessa taloyhteisössä
57 Espanjan asuntopörssi

66 Espanjan historia avautuu maan lippua lukemalla
70 Matkakärpänen
72 Seikkailuun Don Quijoten maille
76 Cachopo on asturialainen lihaherkku suureen nälkään
78 Mi barrio: Lakiopinnot veivät historialliseen Córdobaan
81 Papin porinat
82 Aprende Español
84 Palveluhakemisto
89 Ristikko
90 Osallistu
91 Club Olé

Tilaa lehti     Digilehti


LEHTIARKISTO

12/2019

11/2019

10/2019

9/2019

8/2019

5/2019

4/2019

3/2019

2/2019

1/2019

12/2018

11/2018

10/2018

9/2018

8/2018

6-7/2018

5/2018

4/2018

3/2018

2/2018

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart