Niinhän meiltä kaikilta kysyttiin lapsina, aikuisten nauraessa vastauksillemme hyväntahtoista – ja ehkä aavistuksen surumielistäkin – naurua varmana siitä, että kyllä se todellisuuskin iskee, eli unelmoi vielä niin kauan kuin voit. Ei meistä ikinä tulisikaan sitä kukkakauppiasta tai löytöretkeilijää, trapetsitaiteilijaa tai kirjailijaa, niin kuin olimme vakaasti päättäneet. Jossain vaiheessa opettajat alkaisivat kertoa mielipiteitään jatko-opinnoista, ammatinvalinnanohjaajat esittelisivät tulevaisuuden aloja, vanhemmat lataisivat meidät täyteen enemmän tai vähemmän salattuja toiveitaan ja ystäväpiirissä alettaisiin puhua valmennuskursseista ja pääsykokeista, kovan palkan ja urakehityksen ihanuudesta.

Kuitenkin valitsimme lapsuuden toiveammatit nimenomaan sen perusteella, että meistä ne TUNTUIVAT omilta, emme sen takia, että miettisimme mahdollisuuksia ylennyksiin tai siksi, että muita vaihtoehtoja ei näyttänyt olevan. Neljä vuosikymmentä Espanjassa asunut Marjatta Nikula (s. 26) kertoo, kuinka hän vuosien varrella poti ikuista huonommuutta siitä, ettei ansainnut itse elatustaan, vaan oli taloudellisesti miehestään riippuvainen. Hyvä, vapaa olo on löytynyt vasta nyt – vanhuuden kynnyksellä – kun Marjatta on tajunnut, että jokaisen elämänkaari on omanlaisensa, ei ole valmista kaavaa, jota pitää toteuttaa.

Marjatta ei ehkä elänyt ylioppilaana kaavailemaansa virkanaisen elämää, mutta on viime vuosina saanut elää todeksi toisen, paljon syvemmän nuoruudenhaaveen. Aikanaan kansainvälisyydestä ja eri kulttuureista tulevien ihmisten sopuisasta yhteiselosta unelmoinut tyttö elää nykyään onnellisena Espanjan kosmopoliittisimmaksi kaupungiksi nimeämässään Fuengirolassa. Tyytyväisyys löytyy ainoastaan sisältämme, kuuntelemalla usein vuosien alle hautautunutta ääntä, joka kertoo syvimmistä toiveistamme. Elämän ei ole pakko olla pelkkää itkua ja hampaankiristystä vain sen takia, että se on järkevää. Meillä on myös lupa nauttia tekemisistämme.

Myös lehden muut henkilökuvat kertovat ihmisistä, jotka ovat uskaltaneet kuunnella sisäistä ääntään ja tehdä sitä mitä haluavat, vaikka ympäristö olisi ehkä odottanut jotain muuta. Martti Pärssinen, Suomen Madrdidin instituutin johtaja, oli jo vakuuttunut siitä, että muotokuvamaalarin ammatti on se oikea, sitä mieltähän muutkin olivat. Vuosien varrella alkoi kuitenkin tuntua siltä, että joku osa luonteesta jäi varjoon ja kapasiteettia käyttämättä. Nyt Martti Pärssinen on arvostettu tiedemies ja tutkija. Suomalaisten matkaajien tuntema Paula Kourula puolestaan opiskeli yliopistotasolla kieliä, mutta veri veti Espanjaan ja Torremolinosiin, ja niin alkoi uudenlainen, omannäköinen elämä matkailualalla.

Olé-lehdestä voi lukea jatkuvasti ihmisistä, jotka ovat uskaltaneet kysyä itseltään “Miten haluan viettää loppuelämäni, tahdonko jatkaa nykyistä menoa?”. Espanjaan ei tulla ainoastaan lämpimän ilmaston tai lupsakan elämänmenon takia, vaan antamaan itselleen se toinen mahdollisuus. Täällä moni löytää uuden ammatin – usein aivan erilaisen kuin se Suomen vakaa ja varma, mutta tylsä. Ja kun ympäristön ehdotukset eivät ole olleet painostamassa tiettyyn muottiin, on moni saanut mielikuvituksellisia liikeideoita, jotka ovat yllättäen toimineet, koska ne ovat syntyneet todellisesta tekemisen ilosta. Tai jos rahkeet antavat mahdollisuuden irroittautua joksikin aikaa kokonaan työelämästä, saattaa sisältöä elämään löytyä aivan muulta tasolta. Työ ei ole ainoa mitta. Vanhat harrastukset – ne mistä ihan tosissaan piti – palautuvat mieleen. Joku muistaa, että koulussahan kaikkein kivointa olivat ne kuvistunnit ja vesiväreillä maalaaminen. Toisella taas on kerrankin aikaa aloittaa uudelleen ikuisen työvuoren alla unohtuneet pianotunnit, joilla sielukin tuntuu jälleen soivan.

Nousepa siis huomenaamulla hieman aiemmin ja mieti hetki, onko alkava päivä tai viikko osa sellaista elämää, jota todella haluat elää, vai voisiko sitä jotenkin muuttaa omanoloisemmaksi. Minä ainakin aion kysyä, mikä minusta tulee isona.

Sanna Jäppinen

5 Pääkirjoitus: Mikä Sinusta tulee isona?
6 Ajastin – mm. Vuoden häät; Marbellan kaupunginjohtajan toimia tutkitaan; Myytti latinorakastajista entistäkin väärempi?
12 Hymyä ja hyvänäpitoa Villa Alhamarissa
16 Internet helpottaa yhteydenpitoa kotimaahan
20 Martti Pärssinen: Tiedemies, jolla on taiteilijan sielu
23 “Voisitteko ystävällisesti kertoa, mistä voi ostaa flamencopukuja”
24 Marjatta Nikuulan elämän sillat
30 Benalmádenan “arabilinna” Castillo del Bil-Bil
32 Kirjallisia hahmoja Salamancan kukkuloilla
36 TV-Finland nostattaa tunteita ja kysymyksiä; Satelliittiantennien asennusta valvotaan entistä tarkemmin
40 Autouutisia: Tullin täsmennyksiä muuttoautoasioissa
42 Asuntopörssi
50 Ristiriitoja taloyhteisöissä
52 10 vuotta sitten: Rakentamisen kulta-aikaa
54 Jokapäiväinen leipämme
55 Jälleen espanjalainen Alkon taideviiniksi
56 Ellun pipanat
58 Lukijan kynästä: Meille tulee koira – lentäen; Eläinten kuljetusta lentokoneessa koskevat määräykset; Eläinlääkärin kommentti
60 Naisenelämää Espanjassa: Naapureiden armoilla
62 Terveys: Akupunktiosta apua riippuvuusongelmiin
64 Papin pakina
65 Costa del Solin golfarit pääosin turisteja; Golfkenttien osoitteita ja puhelinnumeroita
66 “Lennät sitten vaikka Tokion kautta” – Paula Kourula kertoo työstään suomalaisen matkojen järjestäjänä